JALOKIVITERAPIA

MIKÄ ON SINUN JALOKIVESI – JALOKIVITERAPIAN PERUSAJATUS
Vanhat kansanperinteet ovat ammoisista ajoista lähtien tienneet, että jalokivillä, niiden kiteillä ja yleensä kivissä on piilossa psyykkistä energiaa, joka oikein kanavoituneena ihmiseen saa aikaan laajentuneen, kohonneen tietoisuuden tilan ja vahvistaa kehoa ja mieltä. Aikojen alusta saakka tietäjät tiesivät, että  jalokivet olivat ihmisille lääkkeitä oikein käytettynä. Amuletit, talismaanit erilaisissa muodoissaan, jotka shamaani, tietäjä, esoteerikko (maagi) oli siunannut, oli luonnon lääkettä puhtaimmillaan sekä antoi suojan sairauksia ja pahoja henkiä, negatiivisia energioita vastaan. Jalokivien on tiedetty olevan yhteydessä maailmankaikkeuden salaisiin voimiin ja sitä kautta vaikuttavan myös ihmisten elämään.
Jalokiviä voi käyttää oman itsensä tiedostamiseen kun opimme keskittämään mielemme ja käyttämään ajatustemme voimaa yhtyneenä jalokiviin. Jalokivimagiikka eli esoteeriset jalokivet opettavat kuinka voi puhdistaa omaa sydäntään, mieltään ja kasvaa kokonaiseksi ihmiseksi.
 
Ihmistä on aina kiinnostanut tietää kuka minä olen tässä maailmassa, mikä on minun elämäni merkitys tai mitä merkitystä on elämälläni ellen minä tiedä kuka minä olen? Kenen elämää minä elän? Elänkö minä vai eletäänkö minua?
 
Esoteeriset jalokivet tarjoaa mahdollisuuden sisäiseen muutokseen. Kun jalokiviin yhdistetään meditaatiota, hiljaisuutta, tarkkaavaisuutta ja sisäistä huomiota, planetaariset voimat vapautuvat jalokiven sisältä ja auttavat sinua oman hyvinvointisi edistämiseen esim: itsetunto, parisuhde ja irtipäästämiseen vihasta, pelosta ja syyllisyydestä.
 
– Kuinka sitten löydän oman jalokiveni?

Usein valinta perustuu intuitioon eli kivi valitsee kantajansa, joka on hyvä tapa lähestyä omaa kiveä. Joku löytää oman kivensä silmämääräisesti. Suosittelen sinulle myös seuraavaa lähestymistapaa: kun haluat itsellesi jalokiven niin hiljenny ensin. Hengitä rauhallisesti muutaman kerran omaan tahtiisi. Kun olet rauhoittunut niin voit kysyä sisäiseltä itseltäsi: mitä jalokiveä minä tarvitsen juuri tällä hetkellä? Anna kysymyksen olla ja asettaudu sisäiseen hiljaisuuteen itsessäsi; älä odota, toivo mitään, vain ole! Jostain syvältä itsestäsi kumpuaa nyt vastaus kysymykseesi, joka voi olla aivan erilainen kuin ajattelit. Kun ajatus ja tunnetoimintasi hiljenevät, saat yhteyden sisäiseen viisauteesi, joka todella tietää. Harjoittele! Kokeile!